Steiner-rahaston jatkokoulutus- ja projektiapurahojen seuraava hakuaika on 24.12.2022-31.1.2023! Tämä apurahahaku EI koske tutkimusapurahoja!

Linn Rönne-Petersen

Linn Rönne-Petersen

Olen aina ollut kiinnostunut ruumiin, mielen ja hengen keskinäisestä vuorovaikutuksesta sekä henkisyyden kokemuksesta ja sen vaikutuksesta terveyteen. Terveydenhuoltojärjestelmässä työskentelevälle sairaanhoitajalle voi mielen ja hengen suhde kehoon ja terveyteen tuntua ilmeiseltä – onhan henkinen/kulttuurinen sisäänkirjoitettu jo suomalaisen hoitotyön perusteisiin.

Ainakin itselleni tuo merkitys ja yhteys on ollut selvä niin työssäni ensihoidossa kuin psykiatrian ja kotihoidonkin piirissä. Niin potilaat itse kuin heidän kertomuksensa ovat osoittaneet lukemattomia kertoja miten tärkeää kokonaisvaltainen näkemys on. Ruotsin sairaanhoitajaliiton piirissä tämä ruumiin, mielen ja hengen muodostama kokonaisuus on kuvattu selkeästi, ja hoitotyö kohdistetaan kaikkiin näihin ulottuvuuksiin liittyviin tarpeisiin. Organisaatioiden ja terveydenhuoltolaitosten välillä voi kuitenkin olla suuria eroja siinä, mitä tähän kokonaisuuteen sisältyy. Käytännössä näyttää siltä, että priorisointi tehdään jakamalla narratiiveja, resursseja ja aikaa tavalla, joka rikkoo kokonaisuuden. Potilaiden ja hoitohenkilökunnan mukaan usein tämän seurauksena kärsii nimenomaan henkinen ja psyykkinen terveys.

Kun minulle tarjoutui vuonna 2013 tilaisuus työskennellä sairaanhoitajana Pohjoismaiden ainoassa integratiivisessa sairaalassa – Vidarklinikenissä – elämäni muuttui monin tavoin. Ensinnäkin kokemus terveysulottuvuuksien kokonaisvaltaisuudesta syveni entisestään saadessani harjoittaa ammattia organisaatiossa, jonka ihmiskäsitys on erittäin pitkälle kehittynyt. Samaan aikaan aloitin myös kansanterveyden maisteriopinnot, joissa keskityin nimenomaan henkiseen kansanterveyteen. Opinnäytetyö perustui klinikalla hoidossa olleiden naisten haastatteluaineistoon ja siihen, miten heidän henkinen hyvinvointinsa vaikutti fyysiseen terveyteen. Itselleni ehkä tärkein tapahtuma Vidarklinikenissä oli kuitenkin tutustuminen dosentti Torkel Falkenbergiin ja hänen tutkimusryhmäänsä (jonka monet jäsenet ovat vuosien ajan saaneet nauttia Gyllenbergin säätiön tukea). Minulle tarjottiin tutkimushoitajan paikkaa, jossa vastasin tiedonkeruusta Exigence-hankkeessa. Se on yksi monista projekteista, joiden tutkimustuloksia tutkimusryhmä on hyödyntänyt vuosien varrella. Kahden vuoden ajan keräsin kyselyvastauksia, sairauskertomuksia ja otin verinäytteitä, joista analysoitiin telomeereja, biologisen ikääntymisen mittarina käytettyjä DNA-sekvenssejä.

Vidarkliniken joutui lopettamaan toimintansa vuonna 2019. Se oli suuri menetys etenkin potilaille, joille oli klinikalla tarjottu paranemista edistävää harvinaista ja monipuolista hoitoa. Mielestäni se oli menetys myös terveydenhuoltojärjestelmälle, joka klinikan myötä menetti tärkeän osan niin toimintaa kuin moniarvoisuutta. Ehdimme kuitenkin saada tiedonkeruun päätökseen, ja toivottavasti saamme mielenkiintoisia tuloksia lähitulevaisuudessa. Onko mahdollista, että jos monet Vidarklinikenissä alulle pannut ideat saavat kypsyä aikansa, annetun hoidon keskeinen ydin nousee vielä esiin ja jatkuu uudessa muodossa?

Yhteistyöni Torkelin ja hänen tutkimusryhmänsä kanssa kuitenkin jatkui, ja sen seurauksena olen tällä hetkellä kolmatta vuotta tohtorikoulutettavana Karolinska Institutetissa. Tutkimukseni nimenä on "Pitkäaikaisen kivun kanssa eläminen: tutkimuksia eksistentiaalisista ja molekulaarisista näkökohdista". Väitöskirjaohjaajani ovat tohtori Johanna Hök, tohtori Albertine Ranheim, dosentti Maria Arman ja professori Harald Walach. Mentorini on professori Mary Jo Kreitzer, joka työskentelee Minnesotan yliopiston Center for Spirituality and Healing -yksikössä. Hankkeessa tarkastellaan toisaalta kroonisen kivun kanssa elämiseen liittyviä sielullisia ja henkisiä näkökulmia, toisaalta genomista kestävyyttä – telomeereja – sekä näiden kahden ulottuvuuden keskinäistä vuorovaikutusta kipupotilailla, jotka saavat sekä integratiivista että perinteistä hoitoa. Väitöskirjahankkeessa käytetään sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä. Sen perustana on hoitotyön näkökulma ja kokonaisvaltainen ihmiskäsitys, joiden tarkastelussa käytetty tieto on osittain peräisin Exigence-hankkeesta. Väitöskirjatutkimuksesta on valmistunut yksi vielä julkaisematon artikkeli, ja kaksi muuta on tekeillä. Alustavissa tuloksissa voidaan nähdä sekä mielenkiintoisia yhteyksiä itseraportoidun emotionaalisen ja henkisen hyvinvoinnin sekä DNA:n stabiliteetin välillä. Hankkeeseen sisältyy myös vaikuttavia tarinoita henkisyyden kokemuksesta terveyden ulottuvuutena ja voimavarana, joka voi edistää laajentunutta tietoisuutta ja vähentää kipua.

Väitöskirjatyöni lisäksi toimin myös Karolinska Institutetin väitöskirjatekijöiden neuvoston puheenjohtajana. Se on tarjonnut mahdollisuuden tarkastella tohtoriopiskelijoiden henkistä ja hengellistä terveyttä useiden henkiseen kestävyyteen liittyvien luentojen ja tapahtumien kautta. Lisäksi olen ohjaajani ja kollegani Albertine Ranheimin ja Liber-kustantamon kanssa käynnistänyt kansallisen kirjahankkeen integratiivisesta hoidosta Ruotsissa. Yksi antologia on jo tekeillä, ja sen odotetaan ilmestyvän vuonna 2022.

Gyllenbergin säätiön tavoin olen ihmisenä, sairaanhoitajana ja tohtoriopiskelijana kiinnostunut henkisyyden ja hengellisyyden merkityksestä ihmiselle kokonaisuutena. Krooniseen kipuun liittyvässä väitöshankkeessa tutkin lisäksi, miten se vaikuttaa kipuun ja yleisemmin terveyteen. Olen erittäin kiitollinen säätiöltä saamastani tuesta, jonka ansiosta olen voinut käynnistää ja jatkaa yhdessä ohjaajieni ja mentoreitteni kanssa väitöskirjahanketta, jossa saamme tutkia tätä ihmisluonnon tärkeää ominaisuutta.

Linn Rönne-Petersen

Linn Rönne-Petersen