Kirsi Laitinen työryhmineen - Varhaiset elintavat lapsen kasvun ja kehityksen tukena

Kirsi Laitinen työryhmineen - Varhaiset elintavat lapsen kasvun ja kehityksen tukena

Varhaisilla elintavoilla, jo raskausaikana, voi olla kauaskantoisia vaikutuksia lapsen terveyteen, ja nämä vaikutukset voivat ulottua aina aikuisuuteen asti. Epäedulliset elintavat, kuten heikko ravinnon laatu tai vähäinen liikunta, voivat johtaa ylipainoon ja lihavuuteen, jotka ovat nykyään hyvin yleisiä raskausaikana. Ylipaino ja lihavuus puolestaan lisäävät raskausdiabeteksen riskiä, joka todetaan Suomessa noin joka viidennellä synnyttäjällä. Ravinto vaikuttaa myös äidin suoliston mikrobiston koostumukseen ja toimintaan. Kaikki edellä mainitut tekijät voivat vaikuttaa sikiön ohjelmoitumiseen, mikä saattaa myöhemmin näkyä lapsen kehityksessä ja alttiutena eri sairauksille. Äidin ravinnon muokkaaminen jo raskausaikana probioottien tai kalaöljyn avulla, voi olla yksi uusi keino ehkäistä lapsen ylipainon kehittymistä sekä pienentää riskiä muun muassa neurologisille kehityshäiriöille myöhemmin lapsuudessa.

Turun yliopiston Varhainen ravitsemus ja terveys -tutkimusryhmässä (https://sites.utu.fi/nutritionresearch/en) tavoitteenamme on selvittää varhaisen ravitsemuksen, erityisesti raskausajan ravitsemuksen, aineenvaihdunnan ja suoliston mikrobiston, yhteyttä äidin ja lapsen terveyteen.

Tutkimusryhmällämme on meneillään useita tutkimuksia mm. raskaana olevilla naisilla ja heidän lapsillaan. Suurin aineistomme on alkuraskaudessa käynnistynyt tutkimus, johon otettiin mukaan 439 raskaana olevaa naista, joilla oli ylipainoa tai lihavuutta jo ennen raskautta. Äitejä ja heidän lapsiaan on seurattu aina lapsen 5–6-vuoden ikään saakka. Olemme tutkineet lasten kehitystä erilaisilla motorisia, kielellisiä ja kognitiivisia taitoja mittaavilla testeillä. Lisäksi olemme mitanneet lasten kasvua ja kehonkoostumusta.

Jo julkaistussa tutkimuksessamme selvitimme, miten raskausdiabetes, lihavuus ja ravinto raskausaikana vaikuttavat lapsen hermostolliseen kehitykseen 2-vuotiaana (Saros ym. 2023). Lasten kehitys oli aineistossamme keskimäärin normaalia. Tutkimustuloksemme kuitenkin osoittivat, että raskausdiabetes oli yhteydessä lapsen heikompaan kielelliseen kehitykseen. Lisäksi havaitsimme, että korkeampi äidin kehon rasvaprosentti oli yhteydessä lapsen heikompiin taitoihin niin kognitiivisen, kielellisen kuin motorisenkin kehityksen osa-alueella. Tulos on merkityksellinen, sillä äidin kehonkoostumuksen yhteyttä lapsen hermostolliseen kehitykseen ei ole tutkittu aiemmin. Totesimme myös, että äidin parempi ruokavalion ravitsemuksellinen laatu sekä kalankäyttö olivat yhteydessä lapsen parempaan kielelliseen kehitykseen.

Olemme selvittäneet samassa kliinisessä äiti-lapsi-tutkimuksessa äidin raskausajan kalaöljyn ja probioottien käytön yhteyttä lapsen ylipainoon ja kasvuun 2-vuotiaaksi saakka (Saros ym. 2022). Havaitsimme, että äidin probioottien käyttö yksin tai yhdessä kalaöljyn kanssa raskausaikana pienensi lapsen ylipainon riskiä. Lisäksi äidin probioottien käyttö oli yhteydessä lapsen matalampaan painoon. Tutkimustulos on ainutlaatuinen, sillä kalaöljyn ja probioottien yhteisvaikutuksia lapsen kasvuun ja ylipainoon ei ole aiemmin selvitetty. Vaikkakin tutkimukseen osallistuneiden lasten kasvu oli keskimäärin normaalia, havaitsimme, että samaan aikaan probioottia ja kalaöljyä saaneiden äitien lasten pituuskasvu oli keskimäärin hitaampaa tutkimusjakson aikana verrattuna lapsiin, joiden äidit kuuluivat lumeryhmään. Nopea pituuskasvu lapsuudessa ei välttämättä ole hyvä asia, sillä se on aiemmin yhdistetty esimerkiksi ylipainoon.

Raskausdiabetes ja lihavuus vaikuttavat epäsuotuisasti äidin aineenvaihduntaan ja nostavat elimistön tulehdustilaa. Tämä saattaa muokata sikiön aineenvaihdunnan kehitystä, mikä puolestaan voi johtaa eri sairauksien, kuten lihavuuden syntyyn myöhemmin. Probioottien ja kalaöljyn on havaittu laskevan elimistön tulehdustilaa, mikä onkin yksi mahdollinen mekanismi, jonka kautta ne ehkäisevät ylipainon kehittymistä. Hyvälaatuinen, terveyttä edistävä ruokavalio sisältää lapsen kasvulle ja kehitykselle tärkeitä ravintoaineita, joita saadaan muun muassa kasviksista, marjoista ja hedelmistä. Lisäksi hermostolliselle kehitykselle tärkeitä pehmeitä rasvoja, etenkin omega-3 rasvahappoja, saadaan muun muassa kalasta.

Tutkimusryhmässämme selvitämme myös raskausajan suoliston mikrobiston ja lapsen kehityksen välisiä yhteyksiä. Elintavoilla, kuten lihavuudella ja ravinnolla, on vaikutuksia suoliston mikrobiston koostumukseen ja toimintaan. Suoliston mikrobiston epätasapaino sekä bakteerien tuottamat aineenvaihduntatuotteet on yhdistetty kasvaneisiin tulehdusvasteisiin elimistössä. Äidin suoliston mikrobiston epätasapaino ja siitä mahdollisesti aiheutuva tulehdustila voi siis häiritä normaalia sikiökehityksen kulkua suoli-aivoakselin kautta. Suoli-aivoakselilla viitataan suoliston mikrobiston ja aivojen toiminnan väliseen kaksisuuntaiseen yhteyteen, jonka kautta varhaiset elintavat voivat vaikuttaa lapsen neurologiseen ja aineenvaihdunnalliseen kehitykseen.

Yhteenvetona voimme todeta, että terveyttä edistävä ruokavalio ja suoliston mikrobiston tasapainon ylläpito raskausaikana voivat edistää etenkin niiden lasten kehitystä ja kasvua, joiden äideillä on ylipainoa tai lihavuutta jo ennen raskautta.

Kiitämme lämpimästi Signe ja Ane Gyllenbergin säätiötä tutkimuksemme tukemisesta.

Janina Hieta, väitöskirjatutkija aiheena raskausajan suoliston mikrobisto ja lapsen kehitys, Biolääketieteen laitos ja Ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskus, Lääketieteellinen tiedekunta, Turun yliopisto

Lotta Saros, väitöskirjatutkija aiheesta lapsen kasvu ja kehitys, Biolääketieteen laitos, Lääketieteellinen tiedekunta, Turun yliopisto

Kirsi Laitinen, ravitsemustieteen professori, johtaja Ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskus sekä Biolääketieteen laitos, Lääketieteellinen tiedekunta, Turun yliopisto



Lähteet

Saros, L., Lind, A., Setänen, S. et al. Maternal obesity, gestational diabetes mellitus, and diet in association with neurodevelopment of 2-year-old children. Pediatr Res 2023; 94, 280–289. https://doi.org/10.1038/s41390-022-02455-4

Saros L, Vahlberg T, Koivuniemi E, Houttu N, Niinikoski H, Tertti K, Laitinen K. Fish Oil And/Or Probiotics Intervention in Overweight/Obese Pregnant Women and Overweight Risk in 24-Month-Old Children. J Pediatr Gastroenterol Nutr. 2023 Feb 1;76(2):218-226. https://doi.org/10.1097/MPG.0000000000003659