Tiedon kasvot - Jeremia Sjöblom: “Yksinäisyys on tiettyyn pisteeseen asti osa luonnollista tunnekirjoa, mutta pitkittyessään voi johtaa masennukseen”

Artikkeli on osa Gyllebergin säätiön Tiedon kasvot -juttusarjaa. Sarjassa esitellään tutkijoita ja yliopistoja, joille säätiö on myöntänyt professuurin tai lahjoituksen.

Åbo Akademin väitöskirjatutkija Jeremia Sjöblom työskentelee tutkimusryhmässä, joka selvittää pitkittyneen yksinäisyyden yhteyttä masennukseen ja ahdistukseen. Nuorten yksinäisyyteen tulisi puuttua viimeistään nyt, sillä tulevaisuus on heidän käsissään. 

Suomen Punainen Risti julkaisi alkuvuodesta 2023 yksinäisyysbarometrin, jonka mukaan erityisesti nuoret kokevat usein tai jatkuvasti yksinäisyyttä. Yle uutisoi saman vuoden marraskuussa yksinäisyyden kasvaneen edeltävänä vuonna kaikissa ikäryhmissä, mutta eniten nuorten parissa. Tästä ilmiöstä ammentaa Åbo Akademin tutkimusryhmä, jossa tutkitaan yksinäisyyden psykosomaattisia seurauksia – eli sitä, miten koettu yksinäisyys vaikuttaa psyykeen, kehoon ja niiden väliseen yhteyteen.

“Joku ihminen voi asua mökissä vuosikausia yksikseen ja viihtyä oikein hyvin. Toisella puolestaan voi olla laaja sosiaalinen piiri ja aktiivinen seuraelämä, mutta hän kokee silti itsensä ulkopuoliseksi tai jollain tavalla yksinäiseksi. Siksi puhumme tutkimuksessa nimenomaan koetusta yksinäisyydestä”, hankkeessa työskentelevä väitöskirjatutkija Jeremia Sjöblom selventää. 

Soveltavan psykologian professori Jan Antfolkin vetämä tutkimusryhmä selvittää, miten nuorten koettu yksinäisyys on yhteydessä stressiin, ahdistukseen ja masennukseen. Tutkimusta tehdään pääasiassa laajan väestödatan ja kyselytutkimusten perusteella erilaisilla aikajänteillä. Tutkijat haluavat selvittää koetun yksinäisyyden seurauksia esimerkiksi useamman kuukauden mittaisilla seurannoilla. 

Tutkimustulosten pohjalta on tarkoitus luoda ihmisille profiilit, joiden avulla nähdään yksinäisyyden ja masennuksen välinen yhteys. Samalla haluaan selvittää, kokevatko ihmiset tällaisen itseään koskevan tiedon hyödylliseksi. Tutkimuksen tuottaman datan avulla voidaan selvittää yksinäisyyden yhteyttä mielenterveysongelmiin sekä yksilö- että ryhmätasolla. 

Nuorten yksinäisyyden kasvu jättää jälkensä yhteiskuntaan

Sjöblomia kiinnostaa kumota erityisesti sinnikäs oletus, jonka mukaan ikäihmiset ovat kaikista ikäryhmistä yksinäisimpiä. Se on toki vakavasti otettava osa ongelmaa, mutta tutkimusten valossa huolestuttava trendi on nimenomaan nuorten aikuisten – eli 18–29-vuotiaiden – kasvava yksinäisyys. 

Nuorten kokemaa yksinäisyyttä ei ole tutkittu yhtä paljon kuin muiden ikäryhmien osittain siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät ole koskaan aiemmin olleet näin yksinäisiä. Yhteiskunta muuttuu jatkuvasti hektisemmäksi ja vaativammaksi, opiskelu ja työelämä uuvuttavat ja maailma on arvaamaton. Koronapandemia vahvisti nuorten yksinäisyyttä, mutta Sjöblomin mukaan trendi oli nousujohteinen jo sitä ennen. 

“Nuorten ihmisten inhimillistä kärsimystä ja pahoinvointia tulisi miettiä yhtä paljon kuin syrjäytymisen ja menetettyjen verotulojen hintalappua. Nuorethan rakentavat tulevaisuutta. Myös siksi heidän yksinäisyytensä ja sen seuraukset ovat yhteiskunnalle valtavia ongelmia”, hän sanoo. 

Sjöblom on törmännyt väitöstutkimuksensa ohella toiseenkin yksinäisyyden yhteiskunnalliseen vaikutukseen. Aiempien tutkimusten mukaan kroonisesti yksinäiset ihmiset eivät tunne yhtenäisyyttä muuhun yhteiskuntaan. Sjöblomin mukaan yhteiskunta toimii niin kauan, kun ihmiset tuntevat olevansa osa sitä ja saavansa siitä jotakin irti. Yksinäinen ihminen voi kokea, ettei esimerkiksi äänestäminen kiinnosta, koska se ei ole hänelle merkityksellinen asia. 

Pitkittynyt yksinäisyys voi aiheuttaa vakavia terveyshaittoja

Jeremia Sjöblom korostaa, että tiettyyn pisteeseen asti yksinäisyys on osa ihmisten tunnekarttaa ja luonnollinen tunne muiden joukossa – signaali siitä, että nyt pitäisi ehkä korjata jotakin sosiaalisissa suhteissa. Juuri pitkittynyt yksinäisyyden kokemus johtaa vakavampiin oireisiin. 

“Jos ihminen on pitkään yksinäinen, hän stressaantuu. Stressi voi lyhyellä tähtäimellä olla terve reaktio, joka motivoi tekemään asialle jotakin. Mutta jos stressi jää päälle, se voi johtaa sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyshaittaan”, Sjöblom sanoo.

Yksinäisyydelle ei ole omaa diagnoosia samalla tavalla kuin esimerkiksi masennukselle. Ei ole olemassa kriteeristöä sille, missä vaiheessa ihminen kokee yksinäisyyttä niin vahvasti, että häntä voitaisiin pitää ‘virallisesti’ yksinäisenä. Åbo Akademin tutkimusankkeessa yksinäisyys määritelläänkin tilastollisin menetelmin sen perusteella, kuinka merkittävästi vastaajien arvio omasta yksinäisyydestä ylittää keskiarvon.

Epidemiasta ei ole vielä kyse, mutta ongelma on hälyttävä

Kun Googleen syöttää hakusanoiksi “yksinäisyys Suomessa”, löytyy osumia, jotka maalaavat Suomesta Euroopan yksinäisintä maata. Sjöblom ei lähde katastrofiajatteluun. 

“Yksinäisyys on kasvava ongelma, jota pitää tarkkailla. Epidemia se ei kuitenkaan vielä ole. Tutkimuksemme antaakin valmistuessaan hyvän kokonaiskuvan siitä, miltä yksinäisyys Suomessa aidosti näyttää”, hän sanoo. 

Ja kun ongelman laajuus tunnistetaan, sille voidaan varata parempia hoitoresursseja. Psykososiaalisessa hoidossa, kuten terapiassa, ihminen tapaa ammattilaisen pari kertaa viikossa tai harvemmin, ja silloinkin puolet ajasta kuluu kuulumisten kertaamiseen. Jos tietoa ihmisen hyvinvoinnista voitaisiin kerätä koko viikon ajan yhden tai parin tapaamisen sijaan, psykososiaalinen hoito olisi tehokkaampaa. 

Vaikka krooninen yksinäisyys ei ole samalla tavalla lääketieteellinen diagnoosi kuin masennus tai kaksisuuntainen mielialahäiriö, siitä kärsivät ihmiset tarvitsevat usein myös kliinistä hoitoa voidakseen paremmin. 

“Jos pystyisimme tekemään tutkimuksen pohjalta työkaluja, joiden avulla potilaat voisivat vastata tiettyihin kysymyksiin päivittäin, kliinikko voisi niiden pohjalta tehdä nopeat päätelmät potilaan tilasta. Hoitosuunnitelmat ovat äärimmäisen tärkeä osa tätä työtä”, Sjöblom sanoo. 

KUKA:

Jeremia Sjöblom, s. 1997

• Psykologian väitöstutkija Åbo Akademissa
• Tehnyt pro gradu -tutkielman miehistä, joilla on vaikeuksia löytää romanttista kumppania (Mobilization of the Mateless : The Association Between Perceived Access to Mates, Radical Political Activism, and Mental Health)
• Väitöstutkimuksen lisäksi opettanut yliopistossa kursseja psykologian tutkimusmetodeista ja tehnyt kliinistä työtä aikuisten psykologina Karjaan terveyskeskuksessa.